Vierailumme Kenguru Pro:n uudessa puistossa Riikassa

Kävimme tutustumassa Kenguru Pro:n uuteen puistoon Latvian pääkaupungissa Riikassa. Metsän reunassa sijaitseva puisto tarjoaa huikeat puitteet kaikentasoisille harrastajille. Puiston monipuolisuus ei jätä ketään istumaan penkille ja sivusta seuraamaan muiden treenejä, sillä suunnittelussa on huomioitu myös pyörätuolilla liikkuvat harrastajat. Puisto toimii erinomaisesti monille eri harrasteryhmille kuten koko urheilujoukkueen treenipaikkana, lenkkeilijän välitreenipaikkana tai lapsiperheen vanhempien treenipaikkana lasten leikkiessä viereisessä leikkipuistossa.

1. Maan läheisyydessä kolmella eri korkeudella olevat tangot sopivat niin työntävien kuin vetävienkin liikkeiden treenaamiseen, kuten punnerrusten, soutujen, suoran tangon dippien sekä staattisten liikkeiden kuten etuvaa’an harjoittamiseen.

2. Tuplanojapuukokonaisuus mahdollistaa näyttävien freestyle-liikkeiden tekemisen. Perinteisiä dippejä nojapuilla mahtuu tekemään useampi henkilö samaan aikaan.

3. Paramalliston nojapuut soveltuvat monenlaiseen käyttöön. Toisesta päädystä pääsee helposti tekemään dippejä pyörätuolilla. Levenevän tangon ansiosta siinä voi tehdä hyvin laajalti dippejä kapealla tai todella leveällä otteella. Jos haluaa lisää haastetta, voi nojapuita pitkin hyppiä eteen- ja ylöspäin.

4. Punnerruskeskus (K-011)

5. Nousevat apinapuut mahdollistavat pyörätuolista pääsyn vaivattomasti sekä tarjoavat perheen pienemmillekkin mahdollisuuden kiipeilyyn. Toisessa päässä apinapuita sijaitsevat pystytangot, joita pitkin pääsee myös ylös tai alas kiipeämällä.

6. Kuvan oikealla leveä leuanvetotanko freestyle-liikkeiden harjoitteluun.

7. Kaltevassa vatsapenkissä pystyy tekemään jalannostoja, dragon flageja, perinteisiä ylösnousuja sekä monia eri vatsaliikevariaatioita mielikuvitusta käyttäen.

8. Levenevät nojapuut (P-006 & P-005)

9. Kalteva vatsapenkki toisesta suunnasta (K-23)

10. Puiston viereen rakennettu lastenleikkipuisto tarjoaa lapsille tekemistä sillä aikaa kun vanhemmat pääsevät treenaamaan.

Katso myös koostevideomme puistosta.

Julkaisut
Arkisto
Hae tagilla
Seuraa meitä
  • Facebook - Black Circle
  • Instagram - Black Circle
  • LinkedIn - Black Circle
WhatsApp

+358 50 4646 411

OTA YHTEYTTÄ
 
Lähetä tarjouspyyntö

+358 50 4646 411

 

info@kengurupro.fi

Kenguru Pro Finland

 

FI 2779061-2

SEURAA MEITÄ
  • Kenguru Pro Finland Facebook
  • Kenguru Pro Finland Instagram
  • Kenguru Pro Finland YouTube
  • Kenguru Pro Finland LinkedIn
 Facebook   
Instagram 
YouTube 
LinkedIn